Suomen eteläisimmällä tunturilla hiihtolomaviikoista nautitaan hankien keskellä!
Iso-Syötteen kausi on ollut lokakuusta saakka luminen. Rinteet saatiin auki jo marraskuun alussa ja joululomilla lähes kaikki tunturin 17 laskettelurinteestä olivat avoinna asiakkaille. Keskitalvi on ollut laskettelijoille suotuisa, sillä ilmat ovat olleet normaalia lauhempia ja mäessä on tarjennut mainiosti. Lauhempien jaksojen ansiosta myös vapaalaskualueiden pohjat ovat loistavassa kunnossa, kerrostunut lumi peittää alleen välineiden pohjia naarmuttavat kannot ja kivet, siksi myös metsälaskusta on päässyt nauttimaan huolettomasti.

Iso-Syöte SnowParkissa miteltiin kansallisella tasolla laskettelussa ja lumilautailussa
Freetyle laskijoiden suosiossa olevassa Iso-Syöte Snowparkissa kilpailtiin alkuvuodesta sekä Suomen Lumilautaliiton järjestämässä QKLS-Tourissa, että Ski Sport Finlandin järjestämässä Mercedez Tourissa. Molemmissa kansallisissa kilpailussa lajeina olivat monipuolista rataa hyödyntävä Slope Style, sekä yhden ison hyppyrin Big Air. Suomen tulevilta ykkösnimiltä nähtiin upeita suorituksia ja tavattiin paikalla maajoukkuelaskijoitakin.
Lumilautailijat ottivat toisistaan mittaa QKLS Tourilla tammikuussa. Kuva: Suomen Lumilautaliitto/ Niko Häggman
Hiihtolomalaiset toivotetaan tervetulleiksi uusien palveluiden äärelle
Kuluvalla talvikaudella Iso-Syötteen palvelut ovat monipuolistuneet, kun alueelle on avannut uusi KIDE Hotel by Iso-Syöte, ravintola Tuba Food & Lounge ja Pudasjärven kaupungin omistama LumiAreena. KIDE Hotelli antaa vieraille mahdollisuuden yöpyä hotellitasoisessa ski-in majoituksessa, jonka jokaisessa huoneessa on täydellinen keittiö ruuanvalmistukseen, kuivauskaapit ja yhteinen suksensäilytystila.
Ravintola Tuba hyödyntää paikallisesti tuotettuja raaka-aineita ja panostaa ekologisuuteen muun muassa hävikin minimoimisella. Tuban listalta löytyy aina myös kasvissyöjille ja vegaaneille sopivaa syötävää. Tubassa ja LumiAreenalla järjestetään kauden aikana laaja kattaus erilaisia tapahtumia ja keikkoja. Hiihtolomaviikoilla 8-10 ohjelmassa on burleskia, stand uppia ja esiintymään ovat tulossa muun muassa Raappana, Jarkko Martikainen ja Jesse Kaikuranta. LumiAreenalla on päivisin mahdollista harrastaa erilaisia palloilulajeja, lisäksi sen yhteydessä toimii iso ja laadukas KIDE Kuntosali, jonka 250 m2 on jaettu laitesaliin ja voimailupuoleen.
Hiihtolomilla myös rinteillä tapahtuu paljon! Erilaisia kilpailuja ja muuta hauskaa ohjelmaa on luvassa koko perheelle, myös rinneravintoloiden puolella.
Iso-Syötteen uusi keskusalue. Etualan rakennukset vasemmalta oikealle: LumiAreena, ravintola Tuba Food & Lounge ja KIDE Hotel by Iso-Syöte. Kuva: Niko Laurila.
Iso-Syötteen keskusalueen parkkipaikan koko on tuplattu edelliskaudesta ja se on saanut ekologisen led-valaistuksen. Uudistuneella keskusalueella toimii myös Syötteen Keskusvaraamo, Vuokraamo Rautio, Tunturi Pub & Market, Iso-Syötteen hissilipunmyynti, välinevuokraamo ja hiihtokoulu, sekä rinneravintola Romekievari.
Katso kaikki alueen tapahtumat www.syote.fi/tapahtumakalenteri