< Takaisin

Jarkko Koskenmäki rakastaa Suomen eksotiikkaa ja moderneja digitaalisia ratkaisuita

– Iso-Syöte on selvästi omansalainen, erikoinen ja luonnonarvoiltaan uniikissa paikassa. Lisäksi olemme nyt rakentamassa täysin uutta asiakaskokemusta, jossa perinteisesti etäiseksi koetut digitaaliset palvelut yhdistyvät sujuvasti korkeaan asiakaspalvelukokemukseen ja toimivaan matkailuelämykseen.

Näin KIDE Hotel by Iso-Syötteen uusi hotellinjohtaja Jarkko Koskenmäki perustelee innostustaan työskennellä Suomen eteläisimmässä tunturissa.

Espoosta kotoisin oleva, ratsastusta harrastava Koskenmäki on kokenut matkailija, jolle digitaalisuus näyttäytyy erittäin kiinnostavana ja mahdollisuuksia avaavana kiinteänä arjen osana. Pitkän matkailualaan keskittyvän uran ohella mies on ehtinyt toimia myös itse yrittäjänä Etelä-Suomessa, tällöin läpimurto tehtiin juuri kehittämällä omia digitaalisia ratkaisuja ja siten erottumalla kilpailijoista.

Kokemusta hotelliliiketoiminnasta on kolmesta eri hotellista pääkaupunkiseudulla, joista kahdessa hän toimi myös hotellinjohtajana.

– Matkailijana hotelleista minulle jäävät parhaiten mieleen pienet ja kekseliäät yksityiskohdat, jotka antavat persoonallisen tunnun ja erottavat paikan massasta.

Hotellin huoneet ovat jo lähes valmiit, mutta viimeistelytöitä riittää vielä. Hotelli avataan asiakkaille Marraskuun alussa. Varauksia otetaan jo vastaan.

Jarkko on ennättänyt asua ulkomailla useampaan otteeseen. Ranska, Norja, Ruotsi ja Englanti ovat kaikki tulleet tutuiksi asuinmaina. Suomesta hankitun matkailurestonomin tutkinnon jälkeen Englannista mukaan tarttui BA in European Tourism  sekä MBA-tutkinto.

– Iso-Syötteen puhdas luonto ja eksotiikka autenttisena kohteena ilman teennäistä päälleliimattua leimaa on todella jotain mitä matkailijat osaavat varmasti arvostaa.  Vaikka talvi on varmasti vielä alueen selkeä ykköskausi, on kesä mieluisa haaste, johon tarttua. Alueen kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta isossa roolissa ovat toki myös muut alueen toimijat. Uusi hotelli tukee koko alueen kasvupotentiaalia ja mahdollistaa uusien yritysten syntymisen, sekä olemassa olevien paremman pärjäämisen myös aiemmin hiljaisemmalla kaudella. Tämä toki vaatii yhdessä tekemistä ja ideointia, jota odotankin jo innolla.

Seuraavaksi vuorossa on asettuminen Suomen eteläisimpään tunturiin. Sopivia kuvankauniita asuntokohteita onkin jo löytynyt useita voimakkaasti kehittyvältä Iso-Syötteen matkailukeskittymän alueelta.